PIENI POIKA 29.11.1850 Sinä olisit varttunut toivona maan, jalo mies sinä ollut oisit. Min´en taitanut, ehtinyt paljonkaan sanan, työn, opin alalla tehdä - vaan minä uskoin: sä suurta voisit. Mut vienoa uinut jo unta nyt maan povessa. Rakkaat hymyilyt vain hymyilit, muuta et ehtinyt. Sinä torjunut vainon tutkaimen miesn´olisit uljaimpana; ja kaiken synkän ja saastaisen sinä olisit tappanut, singoten vihas salaman musertavana. Mut nuorna, hentona kuoltuas, nukut murtunut kukka,jo kummussas, unen sankari, leikin kuningas! Yli kaikkien aikojen loistavaa et nimeä vaill´ ois varmaan; ja olisi sanottu: suurempaa ei jaloa työtä tunne maa kuin työ hänen, sankarin armaan. Mut´ nukkuja unhon kartanon, nyt jälkimaailmas ainut on minun sylini tyhjä ja onneton. Sinun pääsi jo hapsin valkoisin näin elämän iltaa vasten; sinä, siunattu, vuosiin menneihin kun katsoit, kiilsivät kyynelin myös silmät lastenlasten... Mut keskeltä aamun autereen, kun alkoi vast´ elo kiertoineen, menit illan uneen jo varhaiseen. Isä, äiti riemua kalleintaan sua vaalivat, silmäterää, surun päivien parhainta lohtuaan; sinut meidät kätkeä syliin maan, piti uneen, jost´ emme herää. Nyt tässä saammekin, haudallas, me surren seisoa, vanhempas, kukin, kyynelin peittää kumpuas. Mut - ei satus ylpeä kuolla vois, uni voitoista tulevista. Eloss´ ehkä se kuplana särkynyt ois, nyt sitä ei riistetä meiltä pois, se on kaunein kauneimmista. Jätit pettävän elämän aaltoilun, miks surra lähtöäs, rikkaan sun? Hyvin uinuos, armas lapseni mun!
EN ETSI VALTAA LOISTOA Jean Sibelius / Z. Topelius En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan. Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo. Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan. Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu, Jumalan sanan valoa, joss' sieluin kirkastuu. Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin, Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa. Luo köyhän niin kuin rikkahan saa, joulu ihana! Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa! Sua halajan, sua odotan, sä herra maan ja taivahan! Nyt köyhän niin kuin rikkaan luo suloinen joulus' tuo! SYLVIAN JOULULAULU Karl Collan / Z. Topelius suom. Martti Korpilahti Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin. Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin. Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain, ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan. Miss' sypressit tuksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun, miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun. Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään, ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi! Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen! Ja sitten kun sammuu sun tuikkesi tuo, sa siunaa se maa muistojen! Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa! Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman. SYLVIAS JULSONG . Karl Collan / Z. Topelius Och nu är det jul i min äskade Nord, är det jul i vårt hjärta också? Och ljusen de brinnapå rågade bord, och barnen i väntan stå. Där borta i taket, där hänger han än, den bur, som har fångat min trognaste vän, och sången har tystnat i fängelseborg, o, vem har ett hjärta för sångarens sorg.? Jag bor i de eviga vårarnas land, där de glödade druvorna gro. Cypresserna dofta vid havets strand, där har jag mitt ensliga bo. Det flammande Etna, det gnistrar så skönt, och luften är vårlig och gräset är grönt, orangernas ånga ur skogarna går, och ljuv mandolinen som kärlek slår. Och stråla, du klaraste stärna i skyn, blicka ned på min älskade Nord! Och när du går bort under himmelens bryn, välsigna min fäderejord! I blommande vårar på gyllene strand, var finnes ett land som mitt fädernesland? För dig vill jag sjunga om kärlek och vår så länge din Sylvias hjärta slår.